Taiteilijat O:n Vuodenaikataiteilija: Milla Vaahtera

Milla Vaahteran Dialogi-mobilesarjan teokset olivat esillä Artek Helsingissä tammi–helmikuussa 2020.

Kalustesuunnittelija, taitelija Milla Vaahtera tekee mobileita ja stabileita vapaasti puhalletusta lasista ja käsin työstetystä messingistä. Hän on vuoden 2020 Kevään taiteilija.

”Urani suunta muuttuu aika usein, kun innostun uusista medioista. Kaksi ja puoli vuotta sitten päätin alkaa lasitaiteilijaksi. Sain avoimessa haussa Designmuseoon oman näyttelyn, minkä seurauksena teen nykyään lasitaidetta ihan päätoimisesti.

En puhalla lasia itse, sillä siihen minulla ei riitä kärsivällisyyttä. Sen sijaan teen yhteistyötä nuorten lasinpuhaltajien kanssa. Yhteistyö on tärkeä osa teosten syntymetodia, jossa lasinpuhaltajat ovat myös taiteilijan roolissa. Mobilesarjani nimi on Dialogi juuri siksi, että teokset valmistuvat vuoropuhelussa.

Vaahtera tekee yhteistyötä nuorten osaajien kanssa. Lasia ovat puhaltaneet Sani Lappalainen, Pauli Vähäsarja, Tommi Tikkinen, Otto Koivuranta, Jonas
Paajanen, Henni Eliala ja Paula Pääkkönen. Metallitöitä
Vaahtera tekee itse Kirsi Kokkosen kanssa.

Haluan myös olla osana säilyttämässä suomalaista lasinpuhaltamisen perinnettä. Meillä on kehittynyt ihan omaa lasiosaamista, joka jossain vaiheessa jo melkein menetettiin. Ajattelen, että teosteni avulla olen mukana uudistamassa perinnettä ja nostamassa käsityöläisyyttä jälleen esille.

Korostan töissäni kehittymistä epäonnistumisen ja virheiden kautta. Olen kyllästynyt täydellisiin, teollisiin esineisiin. Inhimillinen epätäydellisyys on paljon kiinnostavampaa. Lasi on tähän täydellinen materiaali, sillä se syntyy hetkessä ja menee helposti pieleen. Teokset syntyvät sattumien kautta. Lasinpuhaltaja saattaa virheen syntyessä olla valmis heittämään teoksen roskiin, mutta minulle ne ovat usein niitä päivän parhaita onnistumisia. Yksi tärkeä teema työssäni onkin haavoittuvuus, joka tulee esiin juuri epätäydellisyyden kautta.

Taiteen lisäksi toinen intohimoni on opettaminen. Rakastan esiintymistä, ja minulle on tärkeää päästä opettamaan nuorille muotoilijoille asioita, joita olen itse miettinyt aikoinani todella paljon: miten tästä työstä saa leivän, ja miten omaa luovaa prosessiaan voi hallita. Olen myös ollut mukana perustamassa UU-market -verkkoalustaa, jonka avulla halutaan tarjota nuorille taiteen ja taideteollisuuden tekijöille mahdollisuuksia saada työtään esille.”

Teksti Saara Argillander

Kuvat Hannakaisa Pekkala

Artikkeli on ilmestynyt Ornamon lehdessä 1/2020.