Palkittu tekstiilitaiteilija Inka Kivalo: ”Ihmiset ovat vieneet minua eteenpäin”

Kuva: Aino Huovio

Tekstiilitaiteilija Inka Kivalo iloitsee tuoreimmasta tekstiilialan tunnustuksesta, valmistautuu syksyllä Ruotsin Boråsissa avautuvaan palkintonäyttelyyn ja inspiroituu hyvistä keskusteluista kollegojen kanssa.

Onneksi olkoon, olet saanut Fokus-säätiön pohjoismaisen tekstiilipalkinnon. Yllättikö tällainen huomionosoitus?

”Kyllähän se tupsahti eteen yllättäen. Naapurini sanoi, että kiva, että saat palkinnon eläessäsi”, kotoaan Helsingin Töölöstä puhelimitse tavoitettu Kivalo naurahtaa.

Onhan sinut palkittu useasti aiemminkin?

”Kyllä, mutta kaikki palkinnot ovat olleet luonteeltaan erilaisia. Maire Gullichsen -palkinnon (2018) yhteydessä julkaistu tiedote antoi minulle suuria oivalluksia. Iiris-palkinto (2017), jonka jakoi pieni väriyhdistys, oli hauska ja kotoinen. ”

Mikä Fokus-säätiön palkinnossa sykähdyttää erityisesti?

”Se on pohjoismainen, siitä tulee rahaa, ja – en tiedä vielä – se voi olla sellainen seikkailu ja heittäytyminen.”

Millainen lokakuussa Ruotsin Boråsissa avautuvasta palkintonäyttelystä tulee?

”Haluan, että se on keskitetty, selkeä ja esteettinen installaatio. Että se on jollain lailla omaelämäkerrallinen, mutta ei kuitenkaan mikään retrospektiivi, vaan kertoo tekijyydestäni ja taiteilijuudestani, sen joistakin puolista. Sinne tulee varmaankin gobeliineja ja tekstiiliveistoksia.”

Mikä sai sinut valitsemaan juuri tekstiilitaiteen? Oliko muita vaihtoehtoja?

”Olen pikkuhiljaa ajautunut siihen. Yhtä hyvin minusta olisi voinut tulla valokuvaaja. Ennen kuin siirryin tekstiilipuolelle, opiskelin Taikissa valokuvausta. Siihen aikaan kamerat olivat toisenlaisia ja se oli niin teknistä. Koin sen työlääksi ja itselleni vieraaksi. Oli ihan sattumaa, että pyrin tekstiiliosastolle, mutta se alkoi viedä. Tekstiilitaide oli siihen aikaan korkeassa kurssissa ja siellä oli upeat taiteilijat opettajina. Minua on aina kiinnostanut myös tuotesuunnittelu. Koulutus auttoi ymmärtämään tekstiilitaidetta syvemmin sen traditiosta käsin. Tein myös paljon maalauksia, mikä vei minut painokankaisiin ja sitten Marimekkoon suunnittelijaksi. Sitten alkoi lama ja työ Marimekossa loppui. Oli luontevaa palata kutomiseen.”

”Olen alusta asti luonut omaa maailmaani. Minulle on oleellista löytää käsiala, jonka tunnistan.”

Mitä pidät merkittävimpinä askelina urallasi?

”Minulla on ollut hauskoja episodeja elämässäni. Marimekko oli yksi niistä. 1980-luvun loppupuolella tein installaatioita Marimekolle tekemistäni kankaista. Minulla on paljon kivoja näyttelykokemuksia. Nautin myös tuotesuunnittelusta. Sain tehdä Marimekolla yhden vaatekokoelman ja kokeilla kaikenlaista. Ihmiset ovat vieneet minua eteenpäin. Kouluaikana ja sen jälkeen Kirsti Rantanen ja Norma Heimola. Olen opiskellut myös metallitaidetta Matti Mattssonin kaksivuotisella kurssilla. Tapasin siellä monia ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun, esimerkiksi Bertel Gardbergin puristiset ajatukset. Marimekon taiteellinen johtaja Hilkka Rahikainen tuki minua aikanaan hirveästi. Olen myös opettanut Taikissa (nyk. Aalto-yliopisto), missä minulla oli plastinen laboratorio. Siellä käyneet ihmiset olivat minulle tärkeitä, ja sain keskusteluista oivalluksia.”

”Nyt vanhempana olen oivaltanut, että olen alusta asti luonut omaa maailmaani. Minulle on oleellista löytää käsiala, jonka tunnistan. On ihana asia, että riittää, että vaan teen.”

Miten tekstiiliveistokset tulivat mukaan kuvaan?

”Minut valittiin vuoden tekstiilitaiteilijaksi vuonna 2000, ja Designmuseon silloinen johtaja Marianne Aav, yksi minulle tärkeistä ihmisistä, antoi näyttelyä varten ison tilan, joka piti täyttää. Tein suuria norsuja, jotka verhoilin gobeliinikankaillani. Siitä se alkoi, ja olen tehnyt veistoksia aina välillä, koska kaipaan vaihtelua. Viime kesänä kirjoin veistoksiani Kansallismuseon takapihalla penkillä.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi?

”Teen hirveän monia asioita. Näyttelyni koostuvat yleensä gobeliineistani ja veistoksistani, mutta teen välillä koruja, välillä kudon shaaleja ja huiveja. Viime syksynä maalasin onnellisena lautasia. Pieni otos niistä on nyt näyttelyssä Lokalissa (Annankatu 11, Helsinki) yhdessä Heli Tuori-Luutosen ja Riitta Turusen töiden kanssa. Se on pieni, mutta sangen viehättävä näyttely.”

 

Inka Kivalo

  • syntynyt vuonna 1956
  • valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto) vuonna 1985
  • suunnitellut kankaita Marimekolle
  • opettanut muun muassa Taideteollisessa Korkeakoulussa
  • Tekstillitaiteilijat TEXO:n Vuoden tekstiilitaiteilija -tunnustus vuonna 2000
  • Suomen leijonan ritarikunnan kunniamerkki vuonna 2015
  • Iiris-palkinto vuonna 2017
  • Maire Gullichsen -palkinto vuonna 2018
  • Fokus-säätiön pohjoismainen tekstiilipalkinto vuonna 2019