Taiteen markkinatutkimus

Taiteen markkinatutkimuksessa luodataan nykytaiteen moninaista kenttää että kehitystarpeita. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena suomalaisen kuluttajan ja asiakasyritysten näkökulmasta, jotta ymmärrystä taiteen markkinasta saadaan suoraan ostajakentästä. Ornamon tutkimus on ennen kaikkea katsaus taiteen markkinoihin alan ulkopuolelta.

Taiteen markkinatutkimus tarjoaa taiteen välittäjille tietoa kuluttajista ja siten ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on, että suomalaiset taiteen markkinat pystyisivät toimimaan kannattavasti ja ostajat sekä tekijät kohtaisivat entistä paremmin.

Taiteenmarkkinatutkimus

Ornamon 2014 tekemän Taiteen markkinatutkimuksen keskeiset tulokset:

  1. Kuluttajat kokevat nykyiset ostamisen kanavat vieraiksi. Jopa 90 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut taiteen ja taidekäsityön ostamisesta. Kuitenkaan 27 prosenttia ei löydä tietoa taiteesta helposti. Myös yritykset ovat taiteen ostamisesta kiinnostuneita, mutta taiteen ostaminen koetaan hankalana.
  2. Taiteilijalle näyttelyiden järjestäminen on kallista, sillä Suomen taidekentän erityispiirteenä suurin osa gallerioista perii taiteilijoilta sekä provision myynneistä että tilavuokran. Suomessa vain muutama galleria toimii kansainvälisen taidekentän sääntöjen mukaan. Ne toimivat provisioperiaatteella, joten taiteilija ei maksa tilasta vuokraa vaan kulut katetaan myynnillä.
  3. Digitalisoitumisen myötä kulutustottumukset ja taiteen muodot ovat muutoksessa. Yleisöllä on käytössä uusia väyliä kohdata taidetta, saada tietoa ja vertailla hintoja. Vain 4 % on ostanut taidetta Internetistä, mutta potentiaalisia kiinnostuneita on lähes puolet suomalaisista. Toisaalta hieman yli puolet ei halua lainkaan ostaa taidetta verkosta. Teos halutaan nähdä ja kokea ennen kuin se ostetaan.
  4. Eniten taideteoksista maksavat taiteen suurkuluttajat. Maksuvalmiutta suomalaisilta löytyisi enemmänkin, vaikka hintamielikuva taiteesta on kallis. Erityisesti ryhmät, jotka maksaisivat taiteesta 100– 400 € ja 400–1 000 € kasvavat. 16 % suomalaisista voisi maksaa teoksesta yli 1 000 euroa.
  5. Taiteenlajeista suosituin on maalaus. Maalausten lisäksi erityisen suosittuja ovat taidekorut. Vanhemmat ikäryhmät ja yli 4 000 euroa kuussa ansaitsevat ovat ostaneet eniten maalausten lisäksi taidegrafiikkaa. Keskituloiset suomalaiset ostavat puolestaan muita enemmän taidekäsitöitä. Miehet ovat kunnostautuneet veistosten ostajina, vaikka kaiken kaikkiaan ostavat hieman naisia vähemmän taidetta. Nuorten suosimat taiteenlajit ovat monipuolistuneet. Heitä kiinnostavat muita enemmän valokuva, sarjatuotettu juliste sekä sarjakuva.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamon teettämän laajan Taiteen markkinatutkimuksen määrällisen osion on toteuttanut Taloustutkimus ja laadullisen osion Kopla Helsinki. Tutkimukseen vastasi toukokuussa 2014 yli 1 000 suomalaista. Taiteen markkinatutkimus on saanut Hämeen Ely-keskuksen myöntämää Euroopan sosiaalirahaston tukea. ESR-kehittämisohjelmasta rahoitetaan valtakunnallisia hankkeita, joilla edistetään kulttuurin ja luovien alojen liiketoimintaa.