Kuvituskuva kristallipallo vastuullisuus

Kohti konkretiaa

Muotoilijat ja organisaatiot kestävyysmurroksen kynnyksellä.

Muotoilulla on keskeinen rooli osana kestävää tulevaisuutta, kertoo uusi vastuullisuusselvitys. Kohti konkretiaa kokoaa yhteen kestävyysmurroksen neljä kriittistä osa-aluetta, ja niiden merkityksen organisaatioille ja muotoilijalle. Tulokset pohjautuvat 27 haastateltavan näkemyksiin rakennetun ympäristön sekä kuluttajatuotteiden ja palveluiden aloilta.

KESKEISET TULOKSET

Haastateltavat edustivat yrityksiä eri toimialoilta

Vastuullista muotoilua tarvitaan jokaisella sektorilla ja monessa arvoketjun eri vaiheissa — siihen, miten tuotteita, tiloja ja palveluita muotoillaan ja käytetään aina prosessien ja strategioiden muotoiluun. Laadullisessa haastattelututkimuksessa oli mukana 27 haastateltavaa kestävyysmurroksessa mukana olevasta 23 organisaatiosta. Mukana oli rakennusyhtiöitä, tilasuunnittelutoimistoja, muotoiluintensiivisiä yrityksiä, muotoilutoimisto ja digitaalisen suunnittelun yrityksiä. Haastateltavista noin puolet oli muotoilijoita ja puolet työskenteli vastuullisuusasiantuntijana. Kaksi kolmasosaa oli päällikkö- tai johtajatason tehtävissä.

Kestävyysmurroksen sääntely pakottaa toimimaan

Vaikka Suomessa kasvihuonekaasupäästöjä on saatu alenemaan fossiilisten polttoaineiden vähentämisen myötä, tuleva vuosikymmen tuo mukanaan tarpeen merkittäville systeemitason muutoksille. Uudet vaatimukset ohjaavat yritykset kehittämään liiketoimintastrategioitaan kestävämmiksi, sillä tämä on olennainen osa arvonmuodostusta ja globaaleihin haasteisiin vastaamista. Laaja-alainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on keskeistä, jotta voidaan edistää kestäviä valintoja, kehitystyötä ja vaikuttaa päätöksentekoon, samalla kun suunnittelijat keskittyvät kohtuullisiin ja kestäviin ratkaisuihin. Tieteeseen perustuva data ja laskelmien käyttö ohjaavat vastuullisuustavoitteiden toteuttamista, ja jatkuva koulutus ja tiedottaminen henkilöstölle auttavat juurruttamaan vastuullisuuskulttuurin organisaatioon. Kestävyysmurros vaatii organisaatioilta joustavuutta ja valmiutta oppia uutta, jotta ne voivat pysyä kehityksen kärjessä ja vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Muotoilijat ohjaavat ihmisiä kohtuulliseen elämäntapaan

Muotoilu on olennaisessa roolissa kestävyysratkaisujen systeemisessä edistämisessä, koska se muokkaa tapoja, joilla ihmiset käyttävät resursseja, elävät ja kuluttavat. Kohtuulliseen elämäntapaan siirtyminen edellyttää ihmisten elämäntapojen ja käyttäytymisen muutosta. Käyttäjälähtöisen muotoilun ydintä onkin selvityksen mukaan kestäviin valintoihin vaikuttaminen ja siten myös kohtuullisen liiketoiminnan edistäminen. Muotoilijat ovat kehittämässä uusia materiaaleja ja uudistamassa tuotannon tapoja, muotoilemassa tuotteita ja palveluita, liiketoiminnan muotoilussa, strategioiden muotoilussa,
markkinoinnissa, graafisessa suunnittelussa, pakkausten muotoilussa
ja mukana uusiokäytön, sekä kierrätyksen kehittämisessä, joka tuo raaka-aineita takaisin alkutuotantoon.

Muotoilija – ota haltuun nämä osaamiset

Muotoilijoihin kohdistuvat osaamisvaatimukset ovat tiimi- ja positiokohtaisia. Muotoilija voi hyödyntää jo olemassa olevaa osaamistaan kestävyyden parantamiseksi, syventää ymmärrystään mm. systeemiajattelusta, kestävistä materiaaleista sekä kehittää kykyään vertailla ratkaisuvaihtoehtoja elinkaarilaskennan avulla. Tietotulvan ja kompleksisuuden taklaamiseksi visuaalisesta osaamisesta on hyötyä kestävyystiedon konkretisoimisessa. Työpajojen fasilitointi edistää murrokselle olennaista yhteistyötä. Digitaalisten ratkaisujen suunnitteluun vaaditaan vastuullisuusosaamista ja innovaatiokyvykkyyttä. Kestävyysmurros edellyttää muotoilijalta myös kykyä toimia moniammatillisissa tiimeissä sekä soveltaa sääntelyä työssään.

Mitä kestävyysmurros edellyttää organisaatioilta?

Kestävyysmurros tuo mukanaan monia haasteita ja mahdollisuuksia organisaatioille, ja sen edellyttämät toimet ovat keskeisiä menestyksen kannalta. Tärkeää on strateginen ote muutokseen sekä laaja-alainen yhteistyö ja kumppanuudet. Yhteistyö mahdollistaa esimerkiksi puhtaamman energian, sivuvirtojen hyödyntämisen tai innovaation kehittämisen. Se tuo vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta vastuullisuustoimiin. Aktiivinen yhteistyö myös laskennan vertailtavuuden parantamiseksi ja yhteisten käytäntöjen kehittämiseksi on olennaista, sillä tieto on perusta kestäville päätöksille. Organisaation, toimialan ja toimitusketjun tiedontarpeet on myös tunnistettava ja panostettava jatkuvaan oppimiseen sekä asiantuntemuksen syventämiseen. Kiertotalouden liiketoimintamallien omaksuminen, materiaalien elinkaaren optimointi ja regeneratiivinen suunnittelu ja esimerkiksi vastuulliset digitaaliset ratkaisut ovat tärkeitä strategisia panostuksia. Alihankintaketjuja on kannustettava kehittämään uusia innovaatioita, jotta koko toimitusketju voisi siirtyä kohti kestävämpiä käytäntöjä. Ajankohtaiset sääntelyn vaatimukset on ymmärrettävä ja kehitettävä prosesseja, jotka varmistavat niiden täyttämisen. On tärkeää, että sääntelyn perusasiat ovat suunnittelu- ja muotoilutiimeille selkeitä, jotta ne voivat toimia linjassa lainsäädännön kanssa.

LATAA RAPORTTI

Vastuullisuusselvitys I Ornamo 2025

27.01.2025
1 Mt

Vastuullisuusselvitys pitkä versio I Ornamo 2025

27.01.2025
1 Mt