Holistista muotoilua, käyttäjän ymmärrystä ja konkretiaa

Kristian Keinäsen mielestä tarvitaan enemmän konkreettisia esimerkkejä ja poliittista vaikuttamista, jotta päättäjät oppivat ymmärtämään muotoilun hyötyjä ja mahdollisuuksia. Ornamon hallituksen väistyvä puheenjohtaja kertoo, millaista hallitustyöskentely on.

Kuva: Anni Koponen

Kuka ja millainen ihminen olet?

Olen teollinen muotoilija. Nykyään työskentelen päällikkönä Hennan uuden ekologisen kaupunginosan suunnittelu- ja rakentamishankkeessa, Lahden eteläpuolella, Orimattilassa. Olen maailmalle avoin kehittäjäluonne. Puheenjohtajana olen pyrkinyt uudistamaan Ornamoa ja tuomaan sen strategian ja prosessit tähän päivään ja pyrkinyt avaamaan Ornamoa uusille kumppanuuksille sekä uusille osaajaryhmille suunnittelutoimialalla.

Mitä Ornamossa on puheenjohtajakaudellasi saatu aikaan?

Olemme koonneet Ornamolle Laatukäsikirjan. Se kertoo, miten Ornamo toimii, mitkä ovat resurssimme ja päämäärämme. Toteutimme sääntömuutoksen, joka avasi uusien alojen ammattilaisille oven Ornamon jäsenyyteen. Roolimme Designmuseon kumppanina on vahvistunut yhteisten näyttelyprojektien ja museon hallituksen jäsenyyteni myötä. Olemme vaikuttaneet uuden arkkitehtuurin ja muotoilun museosuunnitelman syntyyn. Avasimme keskustelun, joka johti muotoilun kansallisen korkeakoulustrategiatyön aloittamiseen.

Olemme myös aktivoituneet yhteistyössä Bureau of European Design Associations Bedan kanssa. Määritimme EU-tason tavoitteeksemme kylvää ajatuksen EU-rahoitusohjelmien läpileikkaavasta muotoilun resursoinnista, ammattimaisen fasilitoinnin ja osallistavien innovaatioprosessien mahdollistamiseksi kehityshankkeissa. Lanseerasimme myös Ornamon mentoritoiminnan: kutsuimme yhteistyöhön Ornamon entiset puheenjohtajat.

Millaista hallitustyöskentely on?

Hallitustyössä on ollut parasta yhteisen agendan toteuttaminen näköalapaikalla – hallituksessa työskennellessä näkee selvästi mitä alalla tapahtuu ja mihin olemme menossa. Hallitustyössä haastavinta on ollut työmme vaikuttavuuden takaaminen. Joudumme perustelemaan ja ajamaan asiaamme neuvotellen sidosryhmien sekä päättäjien kanssa, jotka kerta toisensa jälkeen täytyy ajaa sisään muotoilun hyötyjen ja potentiaalin ymmärrykseen.

Mitä ajattelet muotoilun nykykentästä?

Odotamme Business Finlandin ottavan vetovastuun kansallisen strategiatyön koordinoinnissa. Muotoilun hyödyntämiselle pitäisi valtion ja EU:n tasolla taata korvamerkityt määrärahat paremman rakennetun ympäristön ja toimivampien palvelujen takaamiseksi. Täytyy olla konkreettinen agenda. Poliittista lobbausta pitää jatkaa kohdennetusti ja olla aktiivinen. Pitää osata argumentoida ja tuoda selkeästi näkyviin muotoiluosaajien mukanaolon tuottama kokonaisvaltainen potentiaalinen hyöty suhteessa investointeihin.

Miten näet Ornamon roolin nyt?

On tärkeää asettaa yhteisiä tavoitteita insinöörien ja lainsäätäjien kanssa. Muotoilijoita täytyisi saada asiantuntijoiksi kuntiin ja valtion organisaatioihin. Kansainvälistyminen ja digitalisaatio on pidettävä alamme kehittämisen keskiössä, jotta pystymme vastaamaan yhteiskunnan ja asiakaskentän muuttuviin tarpeisiin.

Teksti: Susanna Björklund