Ikkuna luontoon: tekstiilitaiteilija Aoi Yoshizawa

Aoi Yoshizawa soutaa workshopiinsa Harakan saarelle. Kuva: Sakari Soininen

Helsinkiläinen tekstiilitaiteilija Aoi Yoshizawa soutaa Kaivopuiston edustalla. Hän on matkalla työhuoneelleen Harakan saareen, jonne yhteysvene kulkee vain kesäisin. Taiteilijoiden työyhteisö on toiminut saarella jo vuodesta 1988. Heitä kaikkia yhdistää halu tehdä luovaa työtä rauhassa luonnon keskellä.

”Luonto on loputon inspiraation lähde sekä taiteessa, että teollisessa suunnittelutyössäni. Helsingissä luonto on läsnä kaikkialla. Luovalle yrittäjälle työn ja vapaa-ajan rajaa ei juurikaan ole, joten arkipäiväiset mustikka- ja sieniretket Keskuspuistossa tai retkeily lähisaaristossa tuovat yhtä lailla oivalluksia työhöni. Horisontti on minulle kuin pakkomielle, jota en voi vastustaa”, Yoshizawa kertoo.

Tunteita herättävää taidetta

“Eräs nainen, joka osti teokseni Tokiossa pitämästäni näyttelystä sanoi, että se on kuin ikkuna luontoon. Silloin tiesin, että tunteeni oli välittynyt hänelle. Taiteilijalle palkitsevinta on se, kun teos koskettaa ihmistä ja tuo hänelle mielihyvää. Tässä kovassa maailmassa ihmiset tarvitsevat lämpöä ja pehmeyttä, jota tekstiilitaide voi tuoda urbaaniin kotiin”, Yoshizawa pohtii.

Ei tarvitse olla keräilijä, taiteentuntija eikä rikas kerätäkseen taidetta, koska matalan kynnyksen myyntitapahtumista teoksia voi ostaa myös osamaksulla. Tekstiilitaide on aina ollut luonteva osa kodin sisustusta. Tekstiilit vaimentavat tilojen kovia ääniä sekä tuovat lämpöä, väriä ja tunnelmaa.

Aoi Yoshizawa on juuri nyt kiinnostunut minitekstiilitaiteesta, joka on kansainvälisenä ilmiönä lähtöisin Lontoosta vuonna 1974. Suomessa Tekstiilitaiteilijat TEXO on pitänyt yllä perinnettä 70-luvun lopusta lähtien. Taiteen rakastajalle minitaide on otollinen keräilykohde, koska pieniä teoksia voi kerätä pikkuhiljaa, niistä voi varioida erilaisia tunnelmia kodin sisustukseen, ja niitä mahtuu paljon vaikka yksiöön.

Testejä ja kokeiluja

Teksti: Petra Ilonen

Uudelleen toimitettu 19.8.2021.