”Kun joku keksii jotain, mitä muille ei ole juolahtanut mieleen”

”Kaikki tämän vuoden Ornamo-palkintoehdokkaat ovat mestareita omilla aloillaan, mutta nyt haluan palkita tekijän, joka on kehittänyt aivan uudenlaisen tavan käsitellä vanhaa tuttua materiaalia ja vaikuttaa siten isomminkin ympäristöömme ja tiloihin, joissa elämme.

Tässä romahtavien betonirakenteiden maassa tarvitaan taiteilija Renata Jakowleffin kaltaisia oivaltajia.

Hän on tarttunut huonomaineiseen betoniin ja taivuttanut sitä ihan uusiin ulottuvuuksiin. Hänen käsissään tylsä, kova, jäykkä ja harmaa betoni onkin yhtäkkiä seksikäs katseenvangitsija!

Betonille on jo aiemmin osattu tehdä kaksiulotteisia – ja tietokoneella suunniteltuja kolmiulotteisiakin – pintoja. Mutta vasta Jakowleffin käsissä betonista on tullut elävää, uniikkia ja runollistakin käyttötaidetta.

Minut saa hyrisemään se, kun joku keksii jotain, mitä muille ei ole juolahtanut mieleen. Ja usein siihen tarvitaan juuri muotoilija, graafikko – tai Jakowleffin kaltainen raja-aitoja kaatava taiteilija.

Jakowleff on hieno esimerkki siitäkin, kuinka taiteilijat voivat murtaa myös omia rajojaan ja toimia yhdessä teollisuuden kanssa.

Kaiken lisäksi hänen kehittämänsä Muotobetoni on osoitus koulutuksen merkityksestä ja hyödyistä. Maailmassa järjestetään paljon seminaareja, joista moni on huttua ja humpuukia. Mutta Ornamon vuoden 2015 betoniseminaarilla oli konkreettinen tulos, sillä juuri siellä Renata Jakowleff sai ajatuksen Muotobetonista.

Suomessa on ajettu alas lasi- ja keramiikkamuotoilun koulutusta, joten sitäkin herkullisempi on lasitaidetta opiskelleen Renata Jakowleffin innovaatio. Se on todellakin konkreettinen muistutus siitä, että maailmassa tarvitaan kaikkia muotoilun lajeja ja niiden taitajia. Ja ilman keraamisten materiaalien tuntemusta Jakowleff olisi tuskin keksinyt, mihin kaikkeen betoni taipuu.

Muotobetonilla vaikuttaisi olevan aika rajattomat mahdollisuudet. Se skaalautuu, joten siitä voidaan rakentaa vaikkapa kokonaisia taloja. Tai sitten sillä voidaan tuoda reliefimäistä ilmettä julkisivuihin, taidetta sisätilojen rakenteisiin tai kiinteisiin kalusteisiin. Se tuo muotoja ja elämää sinne, missä muuten olisi latteaa ja litteää harmaata massaa.

Siksi Muotobetoni pistää minun – ja uskoakseni myös arkkitehtien – sukat sekaisin ja makkaralle.

Kun taide ja taiteilija kohtaavat rakennusteollisuuden ja arkkitehtuurin näin omaperäisellä tavalla, on se totta vieköön Ornamo-palkinnon arvoinen asia.”

Toimittaja Sami Sykön palkitsemispuhe Ornamo-palkintojenjakotilaisuudessa Muotoilupäivänä 26.4.2018.