Renata Jakowleff on Ornamo-palkinnon voittaja

Renata Jakowleff
Renata Jakowleff, Ornamo-palkinnon voittaja 2018. Kuva: Aleksi Poutanen.

Vuoden 2018 Ornamo-palkinnon voittaja on lasitaiteilija ja Muotobetoni-innovaation kehittänyt Renata Jakowleff. Voittajan valitsijan, toimittaja Sami Sykön mielestä Suomessa tarvitaan Jakowleffin kaltaisia oivaltajia, jotka pystyvät uudistamaan perinteisiä teollisuudenaloja. Ornamo-palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

Jakowleff (s. 1974) on unkarilaissyntyinen, Suomessa työskentelevä taiteilija, jonka uraa leimaa pitkäjänteinen ja kokeellinen työ lasin ja viime vuosina myös betonin parissa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) vuonna 2010.

Valmistumisestaan lähtien Jakowleff on ollut aktiivinen kansainvälisissä näyttelyissä, messuilla ja kilpailuissa ja pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Hänen teoksiaan on valtion ja Suomen lasimuseon kokoelmissa sekä ulkomaisissa yksityisissä kokoelmissa. Viime vuosina ennakkoluulottoman taiteilijan työskentely betonin parissa on synnyttänyt Muotobetoni-menetelmän, jolla arkiseen betoniin saadaan tehtyä kolmiulotteisia, koristeellisiakin pintoja. Esimakua uudesta tekniikasta voi saada Jyväskylän Kangas-asuinalueella. Siellä on Jakowleffin Muotobetoni-menetelmällä kuvioitu tukimuuri.

Omaperäinen keksintö muokkaa rakennusteollisuutta

Ornamo-palkinnon voittajan valinnut toimittaja Sami Sykkö sanoi palkitsemispuheessaan 26.4., että Suomen romahtavien betonirakenteiden maassa tarvitaan Jakowleffin kaltaisia oivaltajia.

”Kun taide ja taiteilija kohtaavat rakennusteollisuuden ja arkkitehtuurin näin omaperäisellä tavalla, on se Ornamo-palkinnon arvoinen asia”, perustelee Sykkö valintaansa.

Hänen arvionsa mukaan Jakowleffin kehittämällä Muotobetonilla on rajattomat mahdollisuudet skaalautuvuutensa takia. Muotobetonista voidaan rakentaa kokonaisia taloja, elävöittää talojen julkisivujen ilmettä tai tuoda taidetta sisätilojen rakenteisiin tai kalusteisiin.

”Kaiken lisäksi Jakowleffin kehittämä Muotobetoni on osoitus koulutuksen merkityksestä ja hyödyistä. Ilman keraamisten materiaalien tuntemusta Jakowleff olisi tuskin keksinyt, mihin kaikkeen betoni taipuu. Jakowleffin innovaatio on konkreettinen muistutus siitä, että maailmassa tarvitaan kaikkia muotoilun lajeja ja niiden taitajia”, Sykkö huomautti palkitsemispuheessaan.

Intohimo materiaaliin yhdistää taiteilijaa ja betonialaa

Muotobetoni-innovaation juuret ovat taiteilijan oivalluksessa Ornamon ja Ruduksen järjestämässä Betoniseminaarissa vuonna 2015. Taiteilija innostui betonin mahdollisuuksista ja ryhtyi kehittämään betoniin uudenlaista visuaalista kieltä yhteistyössä kahden betonialan yrityksen, Parma Oy:n sekä Betoniviidakon kanssa.
Muotobetoni mahdollistaa betonisten rakenteiden kolmiulotteisen kuvioinnin ja pientekstuurien teon erilaisissa mittakaavoissa. Menetelmä pohjautuu materiaalin käyttäytymiseen betonivalun aikana ennen massan kovettumista. Kustannuksia säästävä ratkaisu mahdollistaa yksilöllisten pintojen tekemisen myös sarjatuotannossa. Taiteilijan oivallus oli hyödyntää menetelmässä kangasta yhtenä muottipintana.

”Muotobetoni pohjautuu tekniikkaan, jonka keksin lasin parissa. Idea ei ollut siirrettävissä sellaisenaan. Tarvittiin jokin väline imitoimaan lasin pintajännitystä. Kangas ratkaisi monia muita ongelmia ja mahdollisti koko teksturoinnin betonin pintaan”, Jakowleff kertoo.

Hänen mielestään jaettu intohimo materiaaliin on antanut erinomaisen pohjan yritysyhteistyölle.

”Ajattelen, että omia vahvuuksiani suhteessa teollisuuteen ovat tietynlainen hulluus ja toisaalta tinkimättömyys. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt betonialan halusta ja kyvystä ottaa nämä vastaan. Vaikka toimintamme on monella muotoa erilaista, me jaamme intohimon materiaaliin ja siinä piilevään, ehtymättömään potentiaaliin”, taiteilija sanoo.

Taiteen vapaus luo uudenlaista ajattelua

Jakowleffin mielestä taiteilijoiden ideoita ja kritiikkiä tulisi kuunnella ja hyödyntää enemmän rakennetun ympäristön suunnittelussa ja koko yhteiskunnassa.

”Koen itse, että taiteilijat ovat yhteiskunnassa monella tapaa ulkopuolisia. Tästä syntyvä, ja taiteelle lähtökohtaisesti taattava vapaus ja intressittömyys on hedelmällinen maaperä kokonaan uudenlaiselle ajattelutavalle”, Jakowleff sanoo.

Tällä hetkellä taiteilija on kehittämässä ideastaan yritystä, joka suuntaa Muotobetoni-tekniikkaa rakennusalalle. Jakowleffin innovaatiolla onkin tiedossa lupaavat markkinat, sillä kestävyytensä ja edullisuutensa takia betoni on maailman yleisin rakennusmateriaali. Muotobetoni on keino rakentaa elävämpää ja viihtyisämpää ympäristöä. Tekniikkana muotobetoni mahdollistaa laajoja käyttökohteita: suurien pintojen lisäksi sitä voi hyödyntää huonekaluissa, sisustuksissa, laatoissa ja esineissä.

Mikä Ornamo-palkinto?

Ornamo-palkinto on muotoilualan arvostettu tunnustus, joka tekee näkyväksi ajankohtaista muotoilua ja taideteollista taidetta. Ornamon jäsenet ehdottavat joukostaan ansioituneita tekijöitä, joiden parista Ornamon hallitus valitsee kolme ehdokasta. Palkinnon voittajan valitsee hallituksen valitsema ulkopuolinen asiantuntija. Ornamo-palkintoa on nykymuodossaan jaettu vuodesta 2015. Jakowleffin lisäksi muita finalisteja olivat tänä vuonna sisustusarkkitehti Martti Lukander sekä Muka va -vaatemerkki ja sen työpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen.

Lue lisää Renata Jakowleffista täältä.

Kuvapankki: www.ornamo.fi/fi/kuva-kategoriat/ornamo-palkinto-2018/
Kuvapankissa valitse ruksaamalla kuvat, jotka haluat ladata ja klikkaa sivun ylälaidasta ‘Lataa valitut kuvat’.

26.4.2018 vietetään myös Maailman henkisen omaisuuden päivää. Lisätietoja tästä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Viestintäpäällikkö Elina Perttula, elina.perttula@ornamo.fi, +358 43 211 0755