Mentorointiohjelmasta eväitä nuoren muotoilijan urasuunnitteluun

Videokeskustelu tietokoneen näytöllä

Tammikuussa 2021 ruutujensa ääreen on kokoontunut joukko ornamolaisia ja muotoilun opiskelijoita. Ornamon ja Aalto-yliopiston muotoilun ainejärjestö Nuoret Designerit ry:n mentorointipilotti on alkamassa. Tunnelma on odottava – mitä mentorointikevät tuo tullessaan?

Ornamon mentoriohjelman tavoitteena on tukea muotoilun opiskelijoita ja vastavalmistuneita uransa alkutaipaleella, muotoilijaidentiteetin vahvistamisessa ja omien vahvuuksien tunnistamisessa. Mentorointi on luottamuksellinen keskustelusuhde, joka tarjoaa ammatillisia verkostoja työelämään, ideoita oman uran suunnitteluun ja uusia suuntia osaamisen kehittämiseen sekä opintoihin.

Haku mentorointipilottiin oli syksyllä 2020, ja ohjelmaan valittiin yhdeksän mentoria sekä muotoilun opiskelijaa. Vallitsevasta koronapandemiasta johtuen mentorointi järjestettiin kokonaan verkossa. Ohjelma käynnistyi tammikuussa koko ryhmän yhteistapaamisella, jonka jälkeen mentoriparit tapasivat toisiaan 2–4 kertaa kevään aikana keskustellen kutakin opiskelijaa askarruttavista aiheista muotoilijan työelämään liittyen.

Itsevarmuutta unelmien tavoitteluun

Juhani Salovaara osallistui mentorointipilottiin parinaan muotoilun opiskelija Lauriina Markkula. Millainen kokemus mentorointi oli heille?

Lauriina Markkula, opiskelija

”Hain mentorointiohjelmaan mukaan, koska pääni tuntui olevan täynnä kysymyksiä liittyen muotoilijan ammattiin. Halusin kuulla, minkälaista työelämä oikeasti on, minkälaisia taitoja minun tulisi vielä harjoittaa ja miten oma ajatukseni tulevaisuudestani ja taidoistani sopisi muotoilun piiriin. Puhuimme muotoilun merkityksestä, työelämästä, yrittäjyydestä ja kestävästä kehityksestä. Kävimme myös läpi töitäni ja puhuimme toiveistani tulevaisuudelleni.

Juhani auttoi minua saamaan harjoittelupaikan kesäksi. Harjoittelussa opin itse työelämästä enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa. Sain kokea hyvin läheltä tuotemuotoilijan arjen ja nähdä mahdollisuudet kestävän kehityksen edesauttamiseen muotoilun avulla. Mentorointi antoi minulle perspektiiviä nähdä muotoilunala laajemmin, ymmärtää mahdollisuuteni työelämässä ja itsevarmuutta lähteä toteuttamaan unelmaani.”

Juhani Salovaara, teollinen muotoilija ja emeritusprofessori

”Osallistuessani Ornamon mentorointiohjelmaan ajattelin, että olisi kiinnostavaa nähdä läheltä nykyisten opiskelijoiden maailmaa. Pidimme yhteensä neljä verkkotapaamista, ja tapasimme kerran kasvokkain. Pyysin Lauriinalta portfolion, jonka hän kokosi huolellisesti. Saatoin siitä varsin hyvin tunnistaa herkkyyden, taidot ja todeta kurssivalinnoista monet intressit.

Kerroin myös kahdesta itselleni tärkeästä projektista teollisuusyritysten kanssa, jotka ilmentävät kokeneen teollisen muotoilun toimiston työskentelytapoja. Havaitsin, että nykypäivän kandiopiskelun ydinsisällöissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, tosin muotoilun sovellusalat ovat ilahduttavasti laajentuneet esimerkiksi brändijohtamisen ja palvelumuotoilun suuntaan. Olen sitä mieltä, ettei mentoroinnista saa tulla suorituspaineita opiskelijalle, ei opintopistekurssia, vaan sopivan kevyt vuorovaikutusjakso.”

Muotoilijan oikeudet tosielämässä

Tuotteiden ja ideoiden alkuperä, rehti ja ammattimainen työskentely ja oman luovan työn suojaaminen ja puolustaminen herättävät aika ajoin vilkastakin keskustelua. Missä menee inspiroitumisen ja…

Unelmatyössä Finnairin muotoilijana

Intialainen Adithya Varadarajan on yksi Finnairin muotoilutiimin kolmesta Lead Designerista. Hän vastaa osaltaan digitaalisen asiakaskokemuksen muotoilusta.

Sitä oikeaa etsimässä

Tämän päivän työnhaku vaatii uudenlaisia keinoja niin työnantajalta kuin työnhakijalta, alasta riippumatta. Mitä työnhaussa kannattaa ottaa huomioon? Tätä kysyimme rekrykonkareilta ja työharjoittelupestin löytäneeltä opiskelijalta.