Muotoilijat tyytymättömiä ansiotasoonsa

apurahat

Teollisuustaiteen Liiton Ornamon vuosittaisessa työmarkkinakyselyssä selvitettiin alan kokonaisansioita. Palkansaajien  tyytymättömyys omaan ansiotasoonsa on viime vuodesta kasvanut.

Muotoilualalla palkansaajien kokonaisansioiden keskiarvo oli päätoimessa 3 230 euroa ja mediaani 3 150 euroa lokakuussa 2015. Summat edustavat Suomessa suurin piirtein alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskiansiotasoa.  Ylimpään tuloluokkaan kuuluva neljännes vastanneista ansaitsi vähintään  3 900 euroa, kun taasen alimpaan tuloluokkaan  uuluva neljännes ansaitsi korkeintaan 2 540 euroa kuukaudessa. Osa pienituloista työskentelee  kuitenkin vain osapäiväisesti tai tekee samanaikaisesti muita sivutöitä.

Haluatko tietää lisää muotoilualan palkoista?  Ota yhteys asiantuntija Asta Boman-Björkeliin. P. 046 878 2571 tai asta.boman@ornamo.fi

Noin viidennes kyselyihin osallistuneista kertoi, että heidän kuukausiansionsa olivat nousseet vuonna 2015 vähintään 200 eurolla. Vastaavasti viisi prosenttia ilmoitti, että palkka oli pienentynyt vähintään 200 eurolla. Muilla kuukausiansiot olivat pysyneet ennallaan tai muutos oli ollut alle 200 euroa. Täysin tyytyväisiä palkkaansa oli kuitenkin vain 36 prosenttia palkansaajista. Sitä vastoin 46 prosenttia kyselyihin osallistuneista ilmoitti, että palkkataso ei ole riittävä ja neljä prosenttia joutuu tekemään muita töitä tullakseen toimeen. Palkkaansa tyytymättömien osuus oli suurempi kuin edellisenä vuonna.

Muotoilijat tyytymättömiä ansiotasoonsa Ornamon työmarkkinakyselyyn vastasi vuoden 2015 marras-joulukuussa 409 henkilöä. Heistä naisia oli runsas kolme neljäsosaa ja miehiä vajaa neljäsosa. Palkansaajia vastanneista oli 54 prosenttia ja yrittäjiä 34 prosenttia. Loput olivat itsenäisiä taiteilijoita tai ilman yritysmuotoa toimivia freelancereita. Ornamon kyselyyn osallistuneet ovat korkeasti koulutettuja, sillä 53 prosenttia oli suorittanut ylemmän ja 43 prosenttia alemman korkeakoulututkinnon. Eniten vastauksia tuli sisustusarkkitehdeilta. Seuraavaksi eniten vastauksia tuli muotoilijoilta,  teollisilta muotoilijoilta ja taiteilijoilta.

Kirjoittaja: Pekka Lith. Kirjoittaja työskentelee tutkijana omistamassaan yrityksessä Lith Consulting Group

Työmarkkinatutkimus on luettavissa osoitteessa www.ornamo.fi/tyomarkkinatutkimus

Palkkatilastoja löytyy Ornamon jäsensivuilta: www.ornamo.fi/fi/palvelu/tyoelaman-tietopankki/ (vain jäsenille, vaatii kirjautumisen)