Kirjaudu sisään Finnish Designers

Uusi yhdistelmävakuutus etenee, ja tuo turvaa yhä useammalle

Ketut Subiyanto I Pexels

Hallituksen uudistama yhdistelmävakuutus uudistaa työttömyysturvaa ja toisi toteutuessaan turvaa myös monissa rooleissa toimiville muotoilijalle.  Ornamo kantaa huolta muotoilualan erityispiirteiden huomioimisesta sekä vakuutuksen toimivuudesta.

Petteri Orpon hallitus (2023-2027) on tehnyt lukuisia sosiaaliturvan uudistuksia. Lakiesitys on lausuntokierroksella, ja sen sisältö voi vielä muuttua. Ornamo kannattaa lausunnossaan yhdistelmävakuutusta, kunhan muotoilijoiden näkökulma huomioidaan valmistelussa erityisesti vakuutuksen kohtuullisen hinnan, apurahansaajien aseman sekä monimuotoisen tulonmuodostuksen ja työvoimapoliittisten tulkintojen osalta.  

Vakuutuksen käyttöönotto on keskeinen osa Ornamon hallitusohjelmatavoitteissa, ja työelämän parannuksiin tähtääviä toimenpide-ehdotuksia.

Ornamo on osallistunut lainsäädäntöhankkeen valmisteluun Sosiaali- ja terveysministeriön kutsumana ensimmäisistä sidosryhmätapaamista. Lisäksi Ornamo on osa Akavalaiset Yrittäjät AKY -yhdistystä, jonka edunvalvonnan keskiössä yhdistelmävakuutus on ollut yhdistyksen perustamisesta lähtien. Ornamon STM:lle tekemä lausunto on valmisteltu yhteistyössä AKY:n kanssa. 

Monimuotoinen työelämä on tunnistettu

Hallitus valmistelee uutta yhdistelmävakuutusta, joka muuttaisi työttömyysturvaa vastaamaan paremmin nykyistä työelämää. Tavoitteena on, että eri tavoilla ansaittu tulo – kuten palkkatyö, yrittäjyys ja apurahatyö – voitaisiin huomioida yhdessä samassa vakuutuksessa.  

Monelle muotoilijalle tämä on merkittävä muutos. Työ koostuu usein useista tulonlähteistä, eikä nykyinen järjestelmä ole aina tunnistanut tätä riittävästi.  Muotoilijan työ on monimuotoista ja pirstaleista, ja siihen kuuluu usein eri työn muotojen, kuten palkkatyön, yrittäjyyden ja apurahatyön, vuorottelua tai rinnakkaista tekemistä. Tulot voivat muodostua useista lähteistä, esimerkiksi palkoista, apurahoista sekä lisenssi- ja rojaltituloista, ja työurat ovat usein katkonaisia ja vaikeasti ennakoitavia. Monelle ammattilaisille osa korvauksista perustuu immateriaalioikeuksiin, mikä sekin voi tehdä perinteisiin sosiaaliturvamalleihin sopeutumisesta haastavaa.

Yhdistelmävakuutus on suunnattu monimuotoisesti työllistyville, eli henkilöille, jotka tekevät samanaikaisesti tai vuorotellen palkkatyötä ja yrittäjätyötä, työskentelevät apurahalla tai yhdistävät useita eri ansaintatapoja. Käytännössä tämä tarkoittaa suurta osaa muotoilijoista, freelancereista ja luovan alan ammattilaisista.  

Yhdistelmävakuutuksen myötä yhä useampi voi täyttää ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehdot, kaikki ansiot voidaan huomioida nykyistä paremmin ja siirtyminen eri työnteon muotojen välillä helpottuu. Tämä voisi parantaa turvaa erityisesti niille, joiden tulot jäävät nykyisin hajanaisiksi eri järjestelmissä.   

Muotoilualan ammattilaiset työskentelevät useissa työelämärooleissa 

Muotoilualalla perinteisten työmarkkina-asemien murros on jo arkea monelle, ja monet työskentelevät samanaikaisesti freelancerina, määräaikaisissa työsuhteissa sekä sivu- tai kokoaikaisina yrittäjinä.

Ornamon juristi Iiris Adenius korostaa, että uudistus on tarpeellinen, mutta sen on oltava muotoilijoiden työn luonteen mukainen. ”Vakuutuksen tulee olla kohtuuhintainen ja houkutteleva, ja järjestelmän ennakoitava ja käyttäjälähtöinen”, hän painottaa.

Ornamo on nostanut esiin keskeisiä huolia. Vakuutuksen hinta voi alkuun olla korkea, mikä vähentää sen houkuttelevuutta, ja ongelmaa voi helpottaa, jos laki sallii pitkän ajan tasoitusrahaston kartuttamisen. Apurahansaajien asema on toinen haaste: nykyisin apurahatyö ei kerrytä työssäoloehtoa, mutta hyväksytään syyksi poissaoloon työmarkkinoilta. Jos apurahatyö lasketaan työskentelyksi, voi se heikentää ansiopäivärahan tasoa ja poistaa jouston työssäoloehdon täyttymisessä.

Kolmas haaste on järjestelmän ennakoitavuus ja helppokäyttöisyys: jatkuva työtilanteen arviointi ja vakuutusmallin vaihtaminen voi tehdä järjestelmästä vaikeaselkoisen.

Monelle muotoilijalle osa ansiosta perustuu lisenssi- ja rojaltituloihin, joita nykyinen lakiehdotus ei huomioi ansiopäivärahan tasoon vaikuttavina tuloina. Tämä voi alentaa päivärahaa, vaikka samat tulot eivät pienennä maksettavaa ansiopäivärahaa sovittelun kautta. Muotoilijan on hyvä ottaa tämä huomioon sopiessaan työnsä korvausmallista, sillä se vaikuttaa sosiaaliturvan tasoon.