Vuoden 2017 Ornamo-palkintoehdokkaat uudistavat murroksessa olevaa muotoilualaa

Ornamo-palkintoehdokkaita yhdistää vuonna 2017 ajankohtaisuus, vaikuttavuus ja eteenpäin katsominen. Tänä vuonna Teollisuustaiteen Liitto Ornamon hallituksen valitsemat ehdokkaat ovat palvelumuotoilija, asiakaskokemusjohtaja Mikko Koivisto, muotoilujohtaja Antti Olin ja suunnittelija Aamu Song.

– Kaikki ehdokkaat ovat omalla panoksellaan tekemässä uusia avauksia muotoilun alalle, jota vakiintuneiden toimintamallien murtuminen haastaa parhaillaan voimakkaasti, sanoo Ornamon hallituksen puheenjohtaja Kristian Keinänen.

Ornamo-palkinto on arvostettu tunnustus, joka tekee näkyväksi ajankohtaista muotoilua ja taideteollista taidetta. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Voittajan valitsee tänä vuonna Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä, jonka tekemä valinta julkistetaan Designmuseolla 24.4.2017.  Ehdokkaat ovat esillä Ornamon ja Designmuseon nykymuotoilua luotaavassa juhlanäyttelyssä Enter and Encounter – Kutsu huomiseen, joka avautui Designmuseolla 24. maaliskuuta.

Pauli Aalto-Setälä tarkastelee voimakasta murroskautta elävää muotoilun alaa mielenkiinnolla. Hänen johtamansa media-ala on elänyt muutosmyllerryksessä jo pitkään.

– Muotoiluajattelua tarvitaan median ja monien muidenkin alojen murroksessa. Ajassamme on paljon ilmiöitä ja trendejä, joiden hyödyntämiseen muotoiluajattelulla on annettavaa. Hyödynnetäänkö jo esimerkiksi keinoälyä ja digitaalista kommunikaatiota parhaalla mahdollisella tavalla? Aalto-Setälä haastaa.

Asiakaskohtaaminen on nouseva, iso trendi

Johtava palvelumuotoilija, asiakaskokemusjohtaja ja Hellon-palvelumuotoilutoimiston osakas Mikko Koivisto ansaitsee tunnustusta palvelumuotoilun pioneerina ja alan kasvuun keskeisesti vaikuttaneena suunnittelijana.  Palvelumuotoilu on edelleen alana uusi ja kasvaa hyvää tahtia. Koivisto on alan ensimmäisiä akateemisia ammattilaisia ja ollut luomassa palvelumuotoilulle markkinaa. Hän on ollut kehittämässä alaa niin Suomessa kuin maailmallakin.

Palvelumuotoilu on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Kaikki teollisuuden alat palveluistuvat kovaa vauhtia. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, jossa myös Hellonin toinen konttori sijaitsee, palveluliiketoiminnan osuus bruttokansantuotteesta on jo yli 80 prosenttia.

– Palveluistuminen on yhä megatrendi, ja asiakaskohtaaminen on nouseva iso trendi. Yritykset palkkaavat asiakaskohtaamisjohtajia, koska asiakaskokemuksella on suurempi vaikutus ostajien valintoihin kuin hinnalla, sanoo Koivisto.

”Tuotteilla oltava syy olemassaoloonsa”

Antti Olin on ollut suunnittelijana ja Iskun muotoilujohtajana viemässä läpi muutoksia, joiden ansiosta huonekalualan tuotantoa on saatu pidettyä Suomessa. Iskun keinoina taklata markkinavoimien haasteita ovat olleet Iskun Lahden huonekalutehtaan merkittävä automatisointi sekä uudet Health- ja Active Learning -allianssit, joita Antti Olin on ollut luomassa.

Health-kalustesarja julkisiin tiloihin syntyi materiaalikokeilun kautta. Noin kolmen vuoden tuotekehittelyn jälkeen valikoimiin on saatu kalusteita, joissa kaikki pinnat ovat antimikrobisia: kangaspäällys, messinki- tai kuparikäsinojat sekä maalit, lakat ja laminaatit. Kumppanuusyhteistyö eli allianssi varmistaa, että hanat, lukot ja loputkin sisustuksen osat ovat antimikrobisia.

Kiinnostus Health-sarjaa kohtaan on ollut suurta. Kalusteita, jotka vähentävät tartuntojen leviämistä, on toimitettu mm. leikkausosastolle ja hoivakotiin.

– Tuotteilla pitää olla olemassaoloonsa syy: se tuo mukanaan jonkin uuden asian, esimerkiksi sairauspoissaolon vähentämisen, sanoo Olin.

Uutta energiaa perinnetuotteisiin

Song on avannut ovia sellaiseen pk-yrityskenttään, joka hiipuisi ilman luovaa muotoilua. Aamu Song on yrityksensä Companyn myötä ollut tuomassa uusia ratkaisuja ja energiaa perinnetuotteita valmistaville aloille.

Com-pa-ny suunnittelee ja tuottaa asiakkailleen käsityöläisten tuotteita ympäri maailmaa. Secrets of Russia on kokoelmista tuorein, seuraavana vuorossa on Etelä-Japani ja amerikkalainen amissiyhteisö, jonka käsiöitä Song esittelee kesäkuussa New Yorkissa.

– Ryhdyimme etsimään hienoja tuotteita ja huomasimme, ettei design aina tule muotoilijoilta, vaan myös taitavilta käsityöläisiltä ja tehtaista. Ryhdyimme etsimään näitä ihmisiä, ja löysimme heidät, Song kertoo työskentelytavastaan.

Aamu Song haluaa olla lenkki ketjussa, jossa käsitöiden perinnettä pidetään elossa: ei museoissa, vaan ihmisten käsissä.

– Monet asiat ovat erkaantuneet juuristaan. Lapasten pitäisi tuntua käsissäsi isoäidin kutomilta; että niillä olisi merkitys.

Mikä Ornamo-palkinto?

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on palkinnut muotoilun ammattilaisia jo vuodesta 1981. Ornamo-palkinto nostaa vuonna 2017 ehdokkaaksi kolme ajankohtaista ja ansioitunutta muotoilun vaikuttajaa. Ehdokkuus on itsessään arvostettu tunnustus, sillä valinta perustuu muotoilualan asiantuntijoiden kaksivaiheiseen vertaisarviointiin. Ornamon hallitus valitsee ehdokkaat Ornamon jäsenten tekemien ehdotusten pohjalta.

Ormamo-palkinto julkistetaan 24.4. Designmuseolla, jossa puitteet palkintotilaisuudelle tarjoaa Ornamo ja Designmuseon yhteinen juhlanäyttely Enter and Encounter- Kutsu huomiseen. Nykymuotoilua esittelevä näyttely kutsuu kohtaamaan muotoilussa ja yhteiskunnassa esiintyviä muutoksia ennakkoluulottomasti ja positiivisessa hengessä. Näyttelyssä nähdään esimerkkejä muotoilun roolista mm. ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, ruoantuotannon muutoksissa sekä keinoälyn hyödyntämisessä.

#ornamopalkinto17 #ornamoaward17