Muotoilun uudistaminen esillä Etelä-Koreassa suomalaisvoimin
Visioning Future through Craft and Design -näyttely esittelee Suomea vahvana muotoilun ja taideteollisten alojen taiteen uudistajana. Näyttely vie Etelä-Koreaan 31 ornamolaista taiteilijaa. Lisäksi Aalto-yliopistosta on kutsuttu mukaan kokonaisuudet näyttelyistä Tekstiili16 ja Ceramic and its dimensions: Shaping the Future.
Ornamon jurytetyistä näyttelyistä valittuja taiteilijoita yhdistää uuden tekniikan hyödyntäminen sekä taidekäsityön ja muotoilun ilmaisun uudistaminen, mikä ilmentää digitaalisuuden vaikutusta työskentelyssä 2000-luvulla.
Näyttely on osa Cheongju International Craft Biennalea, jossa Suomi on kutsuttuna kolmatta kertaa. Tapahtuma kokoaa yhteen alan ammattilaisia ja kuraattoreita sekä museoiden ja gallerioiden edustajia ja lehdistöä eri puolilta maailmaa.
Vuoden 2017 Biennalessa kansainvälisyys korostuu, sillä tapahtuman juhlavuoden kunniaksi mukana on aikaisempia kutsuvierasmaita: Iso-Britannia, Italia, Kiina, Japani, Korea, Mongolia, Sveitsi, Saksa ja Suomi ovat kaikki esittäytyneet biennaalissa aiempina vuosina. Suomi on ollut mukana vuosina 2011 ja 2013.
Näyttely kuuluu Ornamon Suomi 100 –juhlavuoteen. Sen tiimoilta järjestettiinseminaari Taidekäsityön ja taidon tulevaisuus Designmuseossa kesäkuussa 2017. Näyttelyn ovat kuratoineet Aalto-yliopiston professori Kirsi Niinimäki ja korutaiteilija-muotoilija Inni Pärnänen.
Lisätietoa:
Kirsi Niinimäki, kirsi.niinimaki@aalto.fi, p. 0505693359
Inni Pärnänen, info@inni.fi, p. 0503737101
Mukana olevat taiteilijat ja Aalto-yliopiston opiskelijat:
AAMU SALO
AINO FAVÉN
AINO KAJANIEMI
CAROLINE SLOTTE
DEEPA PANCHAMIA
EERO HINTSANEN
EEVA HEIKKINEN
ELINA LAITINEN
HANNA KAISA VAINIO
ILONA RISTA
INNI PÄRNÄNEN
JENNA ERVASTI
JENNI HAILI
JOEL WOLFF
JOUKO KÄRKKÄINEN
KAARINA KUUSISTO-LUKKARI
KIRSI DOUKAS AND KRISTIAN SAARIKORPI
KIRSI KIVIVIRTA
KIRSTI TAIVIOLA
LEENA ILLUKKA
LIINA BLOM
MAIJA JÄRVINIEMI
MARIANNE HUOTARI
MILLA LINTILÄ
MONICA ROMAGNOLI
NIINA MANTSINEN
OLDOUZ MOSLEMIAN AND MARTIN GENET
OUTI MARTIKAINEN
PRISKA FALIN
RENATA JAKOWLEFF
RIIKKA LATVA-SOMPPI
SAIJA HALKO
SIRJA KNAAPI
SONJA LÖFGREN
TEEMU JÄRVI
TIINA PAAVILAINEN
TUULA PÖYHÖNEN
TUULI SAARELAINEN
ULLA AHOLA
ULLA POHJOLA
PRISKA FALIN