Ilkka Kettunen: ”Rivijäsen ei jää ulkopuolelle”

Vaikuttamista, verkostoitumista ja kehittymistä – tätä kaikkea merkitsee Ornamossa toimiminen Ilkka Kettuselle.
No höh — sain vasta kuulla, että Ornamon hallituksen jäsenyys on rajattu kahteen kauteen. Tämä tarkoittaa, että minun on ensi vuonna jätettävä hallitustyö taakseni. (Siis olettaen, että jäsenet minua äänestäisivät.) Sääntö toki on järkevä: se estää kenenkään jämähtämisen paikalleen yhdistyksen hallitukseen.
Muotoilija, Ornamon jäsen — hae hallitukseen!
Hallituksessa käsitellään toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä, tehdään päätöksiä. Mutta hallitustyön hauskempi puoli on yhdistyksen toiminnan ja strategian visiointi: miten parhaiten palvelemme jäseniä ja miten sen kautta parannamme maailmaa. Muotoiluhan on maailman parantamista, eikö?
Hallitustyössä pääsee vaikuttamaan, verkostoitumaan, kehittymään: edistämään muotoilua (mitä se kulloinkin tarkoittaneekaan). Nuorelle pyrkyrille hallitustyö on hyvä lisä ansioluetteloon: osoitus aktiivisuudesta ja vastuunkannosta.
Rivijäsen ei jää ulkopuolelle
Jo pelkkä jäsenmaksu on teko. Intressiryhmien kautta pääsee mukaan toimintaan matalalla kynnyksellä. Itse ilmoittauduin ryhmään Design & Innovation Leaders Club, joka on suunnattu muotoilualan johtotehtävissä työskenteleville. En työskentele johtajana, mutta minulla voisi olla teoreettista näkemystä innovaatiojohtamisesta.
Teollisten muotoilijoiden ryhmä etsii yhä vetäjää. Eikö kukaan?
Kun muutama vuosi sitten pääsin Ornamon hallitukseen (55 äänellä!), eräs menestyneen muotoilutoimiston vetäjä onnitteli minua Facebookissa ja kysyi: ”Nyt voit sitten kertoa minulle, mitä hyötyä minun olisi liittyä Ornamo-jäseneksi?”
Jälkikäteen ajatellen: huono kysymys. Hän on jo hyötynyt yhdistyksemme vaikutuksesta. Parempi kysymys olisi: ”Miten minä voisin hyödyttää Ornamoa — ja siten muotoilun kenttää — ja siten maailmaa?”
Kestävyysmuotoilu on ollut yhdistyksen agendalla jo pitkään. Hyvä niin. Sen sijaan tekoälyyn emme ole vielä kunnolla tarttuneet — paitsi AI Collectiven intressiryhmässä! Ilmoittauduinkin ryhmän etätapaamiseen, jossa esiteltiin piirrospromptien hyödyntämistä Vizcom-nimisessä työkalussa.